Maamme eturivin kuoronjohtajiin kuuluva Paavo Hyökki aloitti opintonsa Espoon Musiikkiopistossa vuonna 1987 instrumentteinaan sello ja piano. Vuonna 2010 hän suoritti musiikin kandidaatin tutkinnon Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta ja jatkoi opintojaan kuoronjohtoluokalla. Kuoronjohdon A-tutkinnon Hyökki suoritti vuonna 2012 erinomaisin arvosanoin ja keväällä 2013 hän valmistui musiikin maisteriksi.
Paavo Hyökki toimii taiteellisena johtajana Mieskuoro Laulajissa, Chorus Cathedralis Aboensis-sinfoniakuorossa, Suomen Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miehissä ja Lain Huudossa, joista kahdessa jälkimmäisessä niiden perustamisesta lähtien. Hän on tehnyt yhteistyötä myös useamman kuoron ja orkesterin kanssa, joista mainittakoon EMO Ensemble, Key Ensemble, Lauluyhtye Rajaton, Club for Five, Radion Sinfoniaorkesteri (RSO) ja Helsingin Kaupunginorkesteri (HKO).
Hyökki kuului Suomen Kuoronjohtajayhdistyksen hallitukseen vuosina 2010 – 2016 ja on toiminut vuodesta 2015 Suomen Mieskuoroliiton taiteellisena johtajana. Hän toimii myös kutsuttuna Sulasolin Laulu- ja soittojuhlien taiteellisena johtajana Jyväskylässä vuonna 2022. Lisäksi Hyökki on yhtyelaulaja, taiteellinen tuottaja sekä kysytty jäsen kuoro- ja lauluyhtyekilpailujen tuomaristoihin.