Juhlista itsenäisyyttä suomalaisten säveltäjien kuoromusiikilla!
Mieskuoro Laulajien perinteikkäät itsenäisyyspäivän aaton konsertit toteutetaan tänä vuonna kahtena erillisenä konserttina Tampere-talon pienessä salissa maanantaina 5. joulukuuta 2022 kello 17.30 ja kello 19.30.
Konserteissa kuullaan suomalaisten säveltäjien musiikkia laajasti. ”Mieskuoro Laulajien Itsenäisyyspäivän Aaton konsertti vie kuulijat kansallisromantiikan klassikoiden kautta uuden suomalaisen musiikin äärelle, josta kevyen ja humoristisen mieskuoroilottelun jälkeen palataan takaisin Itsenäisyyspäivän henkeen”, summaa kuoron johtaja Paavo Hyökki. ”Konsertti sopii kaiken ikäisille, ja pääosassa on taidokkaasti esitetty, laadukas musiikki.”
Mieskuoro Laulajat on perustettu Tampereella vuonna 1909. Kuoro tunnetaan muun muassa korkeasta taiteellisesta tasostaan ja se onkin yksi maamme tämän hetken arvostetuimmista mieskuoroista. Laulajien taiteellisena johtajana on vuodesta 2014 lähtien toiminut alallaan arvostettu kuoronjohtaja Paavo Hyökki. Tällä hetkellä hän johtaa Laulajien lisäksi Chorus Cathedralis Aboensis-sinfoniakuoroa, Mieskuoroliiton edustuskuoro Liiton Miehiä sekä Lain Huutoa, näistä kahta jälkimmäistä niiden perustamisesta lähtien. Aiemmin tänä vuonna Hyökki toimi kutsuttuna Sulasol Laulu- ja Soittojuhlien taiteellisena johtajana.
Ma 5.12.2022 klo 17.30 ja 19.30
Tampere-talo, pieni sali
Yliopistonkatu 55, 33100 Tampere
Konsertin kesto n. 1h 10min, ei väliaikaa
Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/events/771298450618132