Siirry suoraan sisältöön

Tutun iltarukouksen loppulause on antanut nimen Mieskuoro Laulajien hengellisen musiikin konserttikokonaisuudelle, joka rakentuu kolmen kansainvälisesti merkittävän teoksen ympärille. 

Virolaissäveltäjä Arvo Pärtin kuorolle, uruille ja lyömäsoittimille vuonna 1980 säveltämällä teos ”De profundis” (Syvyydestä minä huudan sinua, Herra) avaa konsertin. Carl Orffin vuonna 1956 säveltämä kolmiosainen Sunt Lacrimae rerum alkaa sanoin: ”Maailman kaiken ilon ja koreuden loppu koittaa pian” ja päättyy pyyntöön: ”Anna minulle paratiisi.” Konsertti päätetään Veljo Tormisin kuorojärkäleeseen Raua Needmine (Raudan kirous). Teos kertoo raudan muuttumisesta hyötyvälineestä aina joukkotuhoaseeksi saakka. Sanoma on, että kaikki ihmisen luoma voi kääntyä ihmistä itseään vastaan etiikan unohtuessa.

Tunnelmallisissa ja tunteikkaissa konserteissa kuullaan teoksia myös muun muassa Einojuhani Rautavaaralta ja Eric Whitacrelta, sekä otsikonkin vihjaamana myös Sofie Litheniuksen klassikko ”Ilta on tullut, Luojani”. 

Solisteina toimivat tenori Tero Harjunniemi ja basso Tuukka Haapaniemiurkurina Ilpo Laspas ja konsertin johtaa Paavo Hyökki.

Taivaaseen ota tykösi - konsertit

Konsertit:

Ma 29.5. Tampereen Tuomiokirkko
Ti 30.5. Tyrvään kirkko, Sastamala 

Molemmat konsertit alkavat klo 19.

Käsiohjelma: 20 / 10 euroa.

tenori Tero Harjunniemi
tenori Tero Harjunniemi
basso Tuukka Haapaniemi
basso Tuukka Haapaniemi
urkuri Ilpo Laspas
urkuri Ilpo Laspas